keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Road Trip Rossia 2018 - päivä 6, Vologda 2.0

Maanantai. Nukuin pitkään. Ja löhöilin sängyssä kaikessa rauhassa lähes tunnin ennen ylösnousua. Tämä on minulle luksusta ja yksi syy näiden retkien tekoon. Nimittäin silloin, kun minulla on normaali arki päällä, niin toimin vaimoni omaishoitajana ja koko elämä menee ikään kuin toisen ihmisen rytmissä. Asiat tehdään silloin, kun niitä täytyy tehdä. Reissussa tarvitsee vastata vain itsestä. Sergein vaimon laittaman aamiaisen jälkeen heräilin vielä hetken, ennen kuin oli liikkeelle lähdön aika.

Korjaamolta olivat luvanneet soittaa, kun on valmista. Alustava arvio oli, että noin viiden maissa alkaisi olla osat kasassa. Tämän päiväinen oleskeluni tuli isäntäväellenikin uutena juttuna, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti lähteä heti aamusta ajelemaan kohti Pietaria. Niinpä heillä oli joitain omia asioita hoidettavana, joihin minä katsoin parhaimmaksi olla tarjoutumatta mukaan. Sen sijaan kaivoin netin syövereistä paikallisen crossfit-salin numeron. Olen nimittäin neljä vuotta käynyt Joensuussa salilla. Aluksi crossfitissa, sittemmin lisenssiasioiden muututtua crosstrainingissa. Sama asia tuntuu olevan, ehkä tavoitteet hieman erilaiset. Sali on säilynyt kaikki vuodet samana. Soitin salille, jossa tyttö ei aluksi uskaltanut oikein sanoa mitään järkevää. Vihdoin päätyi antamaan luurin crossfit-valmentajalle. Selitin kuka olen ja mitä olen harrastanut. Tarvitsisin luvan tulla heidä salille ja käyttää välineitä. Ohjelma minulla on itselläni, enkä tarvitse ohjausta. Homma oli sillä selvä. Terve tuloa.

Kaivoin ensimmäistä kertaa mukana olleen treenikassin esille ja suunnisti Sergein matkassa salille. Mennessä kävimme vilkaisemasa matkan varrella olevasta korjaamosta, mikä on Nivan tilanne.

Keskenhän tuo oli, mutta asentaja oli positiivisella mielellä, että kyllä tämä tästä iltaan mennessä hoituu. Kuulemma niin vanha auto, että oli ihan sen takia mukava rassailla, kun paikallisilla ei moisia vanhuksia enää ole. No, kehu se oli tuokin. Vittuiluna en osannut ottaa. Asentaja jatkoi töitään. Sergei häipyi asioilleen ja minä salille.

Olikin todella hieno ja ajanmukainen sali. Itselläni oli ohjelmassa harjoitus, joka sisälti takakyykkyjä tietyillä painoilla. Minulla se tarkoitti vajaata sataa kiloa. Ja aina kuuden sarja, ja sitten hetki huilia. Ihmeissäni katselin, kun vieressä kaveri veteli samaa liikettä. Kymmenen sarjoja 180 kilolla. Ja pituutta ei äijällä ollut kuin reilut 160 senttiä! Totesin mielessäni, että onpa salilla kova taso. No, tietäähän minut. En osaa olla hiljaa missään, ja kun olimme saaneet treenimme tehtyä, iskeydyin voimanpesän kanssa juttusille. Ilmeni, että hän on Venäjän voimannoston parhaimmistoa! Ei ihme, että puntti nousi.

 

Treenin jälkeen oli mahtava olo! Ikään kuin kaikki se kuona, joka oli kertynyt elimistöön viiden päivän autossa istumisen aikana, olisi tullut kerralla pyyhkäistyksi pois. Sovittuna aikana Segrei tuli noutamaan minua. Kävimme vielä tutustumassa yhteen museoon. Tällä kertaa niin sanottuun Samarinin taloon, jossa oli ennen vallankumousta asunut hetken aikaa sosialistisen Neuvostoliiton rakentaja, Leninin sisko, Maria Uljanova. Eihän siellä Uljanovasta ollut paljon mitään, mutta entisajoista kylläkin. Minusta mielenkiintoisin vekotin oli venäläinen versio risuäkeestä.


Vai oisko ollut joku muu vekotin... En älynnyt lukea tuota lappua, siinähän se olisi kerrottu! Eteenpäin elävän mieli, kun oli vielä aikaa tapettavana. Olin siinä määrin paljon ylistänyt Sergeille Vologdan siisteyttä, että hän vei minut kiertoajelulle rähjä-Vologdaan eli esikaupunkialueille. Ihan samanlaista, kuin Petroskoin laitakaupungilla. Eihän siinä mitään, maassa maan tavalla. Vihdoin alkoi hämärtää kuuden jälkeen, eikä soittoa vaan kuulunut. Minun pinna ei enää pitänyt odotella. Suunnistimme korjaamolle, jossa huoltopäällikkö ilmoittikin, että juuri on saatu auto valmiiksi. Työn vastaanottotilassa kaikki kolme muuta henkilöä istuivat tietokoneidensa ääressä näennäisen keskittyneinä omiin hommiinsa. Huoltopäällikkö totesi, että enää tarvitsee vanhat osat kerätä sinulle talteen, niin pääset lähtemään. Totesin, että paskaa en ala varastoimaan ja kuljettelemaan. Laita roskiin vaan. Kaikki paikalla olleet tyrskähtivät nauruun. Sergei jälkeenpäin selitti, että oli täysin odotusten vastaista, että ulkomaalainen osasi moisen ilmaisun. No, jostain tuo oli mieleen tarttunut.

Maksoin 31000 ruplan eli 420 euron laskun sydän verta itkien. Ei sen puoleen, korjaaminen oli se halvin vaihtoehto. Huoltopäällikkö selitti Sergeille, että on niin mukavan välitön ja avoin kaveri, että annan tonnin alennusta. Suomessa sanovat eteläkarjalaiseksi höpöttäjäksi, Venäjällä ne on arvossaan. Rahaa se on 15 euroakin! Asentaja vielä selitti, että kardaanin ristikko pitäisi vaihtaa, mutta ei enää ehtinyt. Toivottavasti pääset Suomeen. Niin, ja vaikuttaisi, kuin pyörän laakeri vielä pitäisi mekkalaa. Toivottavasti ei poksahda ennen kotiin pääsyäsi. Ehdin ajaa kilometrin, kun puhelin soi. Tule takaisin! Auton alle jäi iso lätäkkö vaihteistoöljyä, kun lähdit. Pitää tarkistaa, että tuliko Nivasta. Ei muuta kuin takaisin ja auto pukille. Diagnoosi: joka paikassa on kuivaa, eli öljy on peräisin jostakin toisesta autosta. Hieno juttu! Syömään ja nukkumaan. Tämä päivä oli tässä.


Matkaa ei tehty tänään yhtään, yhteensä 2147 km. Bensaa bensaa ei tankkailtu, yhteensä 280 litraa. Rahaakaan ei palanut, yhteensä 11498 ruplaa ja 155 euroa. Majoitus maksoi tänään 0 ruplaa eli pyöreästi 0 euroa, yhteensä 3800 ruplaa ja 51 euroa. Kokonaiskustannukset ilman ruokaa ja juomisia 206 euroa. Ja ylimääräiseen auton korjaamiseen meni noin 31000 ruplaa eli 420 euroa. Yhteensä 52000 ruplaa eli noin 700 euroa. En taida kotona mainita kustannuksista mitään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavahan tuo olis, jos sinullakin olisi jotakin sanottavaa!