keskiviikko 18. marraskuuta 2015

2015 kesäkuu, Vepsän Karjala

Perjantai 5.6.2015

Ja taas mennään. Tällä kertaa osoitteena, ei Neuvostomaa vaan, Vepsän Karjala. Eli matkareitti tulisi kulkemaan Niiralasta Podporozheen eli Koskenalaan, sieltä Äänisen rantaa pitkin vepsäläiskylien läpi Petroskoihin ja sunnuntaina takaisin kotiin. Pyörän olin pakannut jo edellisenä iltana valmiiksi, vasen etuiskari vähän vuotanut, mutta totesin sen tällaisen helpon asfalttisurautuksen kestävän. Jyrki ja Jari tulivat sovitusti aamukahdeksalta, ja pääsimme matkaan kauniin aurinkoisessa säässä. Mikko ja Pikku-Mikko olivat Niiralassa Tsaikan pihassa sovitusti odottamassa. Käsipäivät ja kahvikupit nenän eteen. Kahvitellessa kävin yleisiä matkaan liittyviä asioita läpi. Pyörien huollosta ennen retkeä oli ollut puhe jo aiemmin keväällä. Muiden asioden lisäksi painotin erityisesti sitä, että Venäjän teillä ei voi olettaa mitään. Vain se, mitä silmillämme näemme, on olemassa. Seuratkaa siis tietä enemmän kuin maisemia.



Raja ylitettiin rutiinilla. Tällä kertaa tosin jouduimme odottamaan autojen kanssa samassa jonossa. Rahan vaihto, kahvit ja juomapullojen osto. Olimme valmiita matkaan. Tie rajalta Pietari-Sortavala-Petroskoi -valtatielle on suomalaisittain karseassa kunnossa, mutta kun käännyttiin kohti Läskelää Sortavalan risteyksestä tie parani. Laatokan rantamaisemissa polveileva tie antaa motoristille todellisen ajonautinnon pyörästä riippumatta. Läskelässä pysähdyimme tupakan mittaiselle jaloittelutauolle. Matkaa jatkettaessa Mikon pyörä löysi vanhan vaivansa, ei startannut millään. Aikansa starttinappia tökittyään Mikko sai pyörän käyntiin, ja matka jatkui. Huollossa ei ollut löytynyt mitään vikaa!

Läskelään saakka tie oli ollut uudelleen päällystettyä vanhaa tietä. Läskelän jälkeen alkoi uusi tie, joka oli todella hyväkuntoista asfalttia aina Pitkärantaan saakka. Kun tässä nyt sanon uusi tie, niin täytyy huomauttaa, että se on ollut samanlainen jo vuosia, mutta liittyy uuteen Laatokan länsipuoliseen Pietari-Petroskoi -tieprojektiin. Ensimmäinen Pitkärannan tie johtaa vanhalle tielle, joka on erittäin huonokuntoista asfalttia, jota pitkin joutuu ajamaan parikymmentä kilometriä ennen kaupunkiin saapumista. Niinpä jatkoimme Murheen ristille saakka, josta käännyimme kaupunkiin. Sen verran poikkesimme vanhalle tielle, että emme suoraan kääntyneet Koirinojan jaPitkärannan suuntaan, vaan kävimme tankkaamassa tutulla bensa-asemalla tankkaamassa.

Ja taas Mikolla starttiongelmia! Päätimme etsiä kaupungista varaosaliikkeen ja ostaa kontaktispraytä. Muuten suunnitelma toimi hyvin, mutta spraytä ei ollut myynnissä. Hetken aikaa pähkäilimme tilannetta ja päätimme jatkaa matkaa Mikko mukanamme, vaikka mies itse taisi olla jo valmis kääntymään takaisin Suomeen. Tie muuttui taas Pitkärannan jälkeen huonokuntoiseksi asfaltiksi. Salmissa taas jaloiteltiin kirkon raunioilla. Vaikuttava paikka, kannattaa poiketa. 



Aunusta lähestyttäessä tie paranee pian Iljinskin jälkeen ja kuuluisia Aunuksen silmänkantamattomia niittypeltoja voikin ihastella rauhassa. Hyväpintaisella pitkällä suoralla ei tarvinnut pelätä kuoppia! Saavuimme Aunukseen. Aunuksen keskustaa lähestyessämme alkoi jonkin verra olla muitakin samaan suuntaan kulkijoita, muttei kuitenkaan minkäänlaista jonoa. Hieman ennen Olonka-joen sivuhaaran eli Megreka-joen ylittävää siltaa huomioni kiintyi 40 - 50 km/h vauhdissa tien reunaa pitkin kävelevän nuoren naisen minihameeseen. Tai paremminkin haaveiluun sen sisällöstä! Sekunnin liian myöhään käänsin katseeni eteenpäin. Ruskea Mazda seisoo edelläni liikennevalojen synnyttämän jonon viimeisenä. Liian lähellä! Ainoaksi vaihtoehdoksi jää moneen kertaan harjoiteltu paniikkijarrutus! Etujarru lukkoon, ja sekunnin murto-osa myöhemmin sama takajarrulla. Juuri, kun olisi aika siirtää painoa takapyörälle jarrutustehon parantamiseksi, huomaan etupyörän kääntyvän vastustamattomasti oikeaan ja karkaavan hiekkapölyn liukastamalla asfaltilla alta pois. Ikään kuin viallinen iskari olisi aiheuttanut hallitsemattoman etupään käyttäytymisen! Seuraavaksi iskeytyi ukko katuun. Pääsin heti pystyyn ja ohikulkijoiden avustamana pyörä pystyyn ja pois tieltä. Olkapää kertoi heti, että nyt kävi pahasti. Kun pojat tulivat kyselemään, mitä tapahtui, alkoi pyörryttää, ja laskeuduin tienvarren varjoon pitkälleni. Siinä tilannetta kerratessani ehti poliisikin kyselemään kuulumisia. Olo korjaantui. Nousin pystyyn ja kokeilin käden toimintaa. Toimii, vaikka sattuukin. Ei, emme tarvitse ambulanssia emmekä halua mennä lääkäriin. Kaksi 6-satasta Buranaa Jarin matka-apteekista suuhun ja matka jatkuu. Jospa tuo olisi aamulla parempi. Tosin kypärää päähän laittaessa sattui iha sairaan paljon.

Heti liikennevalojen jälkeen käännyttiin oikealle, Megreka-joen rantaa myötäilevälle tielle. 13 kilometrin matka Pietari-Murmansk -valtatielle sujui nopeasti ja ilman ongelmia. Tie on kohtuukuntoista öljysoraa. Kuolan valtatie eli M18 tai E105 on Lotinanpellon pohjoispuolella varsin uusi. Se rakennettiin nykykuntoonsa vuonna 2011. Näin rakennusvaiheen, joka vastasi varsin tarkasti suomalaista tien tekoa. Niinpä hyväpintaisen ja leveän tien kunto oli vieläkin tosi hyvä. Matkaa Aunuksesta Lotinanpeltoon on vain viitisenkymmentä kilometriä, mutta päivä oli jo niin pitkällä, että hieman ennen Syvärin ylitystä pidimme kahvitauon. Podporozhessa sitten ruokaillaan.


Tässä vaiheessa piti jo huutaa perkelettä kypärää riisuessa ja pukiessa. Myös tie R37 kunnostettiin perinpohjin vuonna 2011. Matka jatkui ripeästi hyväkuntoista tietä pitkin. Tarkoituksemme oli poiketa myös Syvärin voimalaitoksella eli Svirstroissa, mutta olkapää oli sen tuntuinen, että käänsin risteyksen kohdalla kaasua. Tuttu hotelli Umaksimitsa löytyi helposti. Iskin passin pöytään ja totesin, että kirjoitelkaa, minä käväisen paukulla. Desi votkaa koneeseen ja olin valmis majoittautumaan. T-paitaa riisuessani oli silmissä musteta! Tässä vaiheessa kuulin hiljaisen järjen äänen. Pikku-Mikko, joka on ammatiltaan sairaanhoitaja, kopeloi olkaani ja totesi, että jos solisluu olisi poikki, huutaisin. En huutanut, joten suuntasin taksilla paikalliseen sairaalan pyytämään, että laittaisivat sijoiltaan lähteneen solisluun paikoilleen. Sairaalassa ottivat röntgenkuvat ja totesivat solisluun olevan poikki. Päät olivat noin tuuman päässä toisistaan, ja katkennut luu tuli melkein nahkasta läpi. "Nyt teemme niin, että otamme teidät osastolle. Meiiä on oikein hyvä traumatologi, joka osaa korjata tuon. Hän tulee maanantaina töihin ja leikkaa teidät. Viikon kuluttua pääsette palaamaan Suomeen." selitti lääkäri. Esitin jyrkän vastalauseeni. Monestakin syystä. Kaveri yritti vielä google-kääntäjä avulla selittää, että minut on leikattava. Sanoin, että pistä puhelin taskuun, ymmärrän kyllä, mitä puhut, mutta minua ei leikata - täällä! Aikamme neuvoteltuamme päädyimme kompromissiin. Minä saan röntgenkuvan mukaani, näytän sen Pikku-Mikolle, joka teippaa jeesusteipillä solisluun liikkumattomaksi paketiksi, ja minä hankin itselleni ja pyörälle autokyydin Suomeen.

Hotellilla Pikku-Mikko hyväksyi suunniteman. Minä soittelin itselleni kyydin ja tempaisin sen verran votkaa naamaan, että sain yön jotenkuten nukutuksi.

Lauantai 6.6.2015

Pojat nostivat pyörän hakemaan tulleen naapurini ja treenikaverini peräkärryyn. Minun oli aika luovuttaa ryhmänjohtajan paikka Jyrkille, joka jatkaa tästä myös tarinan kerrontaa.

Lauantaina keräilimme fiiliksiä aamupäivän – olihan Ilkan kaatuminen vaikuttanut koko loppukoplaan. Toisaalta Ilkan taistelumieliala tarttui meihinkin, ja olimme kaikki sitä mieltä, että jatkamme matkan loppuun. Ennen kotimatkaa Ilkka – joka oli ainoa venäjän kielen taitoinen – kirjoitti meille lapulle maamerkkejä venäjäksi ja suomeksi. Näin siksi, että saatoimme näyttää lappua paikallisille, ja osoittaa sormella mihin tai mitä tahtoisimme. Mukana oli myös puhelinnumeroita, osoitteita ja nimiä kahden päivän varalle.
Puhaltelimme siinä aamupäivällä myös edellisillan saunomisen ja illallisen jättämät höyryt Podporozhen eli Koskenalan raittiiseen ulkoilmaan. Puolilta päivin nelikkomme suuntasi hotellin pihalta kohti Syvärin alkupäätä, lähelle Äänisen rantoja. Pikku-Mikko meni keulille matkanjohtajaksi, koska hänellä toimi puhelimessa kartta offline-tilassa.
Toisen päivän reitti ei kilometereissä ollut pitkä, mutta Syvärinniskassa odotti lauttamatka joen yli ja sen jälkeen olisi pitkä pätkä hiekkatietä ja huonopintaista asfalttitietä. Syvärin lautta kulkee tunnin välein, joten huonolla tuurilla rannalla tulee pitkähkö odotusaika. Etenimme lautalle Voznesenyen kylään yhden tankkauspysähdyksen taktiikalla. Pikku-Mikko ja Turska kävivät ostamassa evästä koko porukalle. Satamassa söimme välipalaa ja odottelimme lautan lähtöä puolisen tuntia. Lautta muistuttaa Lieksan ja Kolin väliä kesäisin liikennöivää lauttaa. Lieneekö ihan samaa merkkiä ja mallia? Tosin Lieksassa lautta on kesällä 2015 jykevästi maissa – Syvärillä lautta kulki ajallaan.
Paikalliset saivat röhönaurut, kun emme ymmärtäneet alkuun heidän kehotustaan kääntää moottoripyörät toisin päin. Sitten tajusimme, mitä he tarkoittavat, mutta ihmettelimme, miksi pyörät piti kääntää. Asia selvisi, kun lautta lähti rannasta, ja kääntyi saman tien 180 ympäri – keula kohti vastarantaa. Tajusimmekin olevamme lautan keulilla, emmekä peräpäässä.
Ilkka oli sopinut meille oppaan vastarannalle. Tovin odoteltuamme, vaihtelimme Ilkan kanssa tekstareita: sain Ileltä venäjäksi kirjoitettuja viestejä, joita välitin oppaallemme. Oppaalta tulleet viestit välitin Ilkalle suomennettavaksi. Hyvin toimi: pian opas olikin jo paikalla. Kävi ilmi, että oppaan perhe remontoi vanhaa puukirkkoa. Kävimme työmaalla ihmettelemässä ortodoksista kirkkoa, ja lähtiessä luovutimme ruplia rakennuskassaan.
Kuva: Mikko Kiiski

Sitten oli vuorossa Vepsän lukko eli kantalinnoite, joka sijaitsee Syvärin rannalla, hieman lauttasatamasta joen alavirtaan päin (61.029577, 35.475061). Paikan nimi on suomeksi Telakkakallio tai venäjäksi Bogatsevan mäki. Suuri linnoitus on perua viime sotien ajoilta. Syvärin rannoilla suomalaiset ja neuvostoliittolaiset ottivat mittaa toisistaan. Linnoituksen koko tekee vaikutuksen. Erilaisia kolosia löytyy suuren kallion uumenista eri puolilta niemeä. Vepsän lukko olikin itäisen Syvärin suurin ja käytännössä ainoa suurempi kantalinnoite. Se käsitti neljä kiinteää 76 mm:n sotasaalistykkiä kallioon upotettuna. Lisäksi siellä oli neljä konekiväärikupukorsua ja majoitusluola,
Täältä matka jatkuu takaisin hiekkatielle, joka vie kohti Petroskoita. Oppaamme vinkistä pysähdymme vielä parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Sheleikin eli Kallion kylässä. Täällä entistetään myös kiivaasti vanhaa ortodoksikirkkoa. Ja onpa kylään avattu uusi hotellikin, jonka Ääniselle antava kesäinen terassi häämöttää kutsuvana puoleensa. Kello on jo kuitenkin paljon, ja nälkä kurnii matkaajien vatsassa. Siispä eteenpäin kohti Petroskoita.

Hiekkatiellä Kiiskin Mikolla on työsarkaa pitää vanha pyörä tieuralla. Kolmen muun enduroilla voisi matkaa taittaa nopeamminkin. Mutta kaveria ei jätetä! Sitten koittaa tyypillinen venäläinen asfalttitie, jonka pinnassa on paljon reikiä. Reiät ovat enimmäkseen niin pieniä, että Pikku-Mikko pitää vauhdin satasen tuntumassa. Silloinhan prätkä lentää reikien yli, eikä ne röykytä käsille. Tämä oli muuten ensimmäisiä opetuksiani moottoripyöräillessä Venäjällä. Ensin noita reikiä vaistomaisesti väistelee – ja niin tietenkin oikein isoja pitääkin väistää – mutta siinä käy niin, että väistämättä ajaa noihin monttuihin. Ja kun vauhtia ei ole, todellakin pyörä röykyttää monttujen mukaan. Kun vauhti on sopiva, mennään reiän yli niin, että heilahtaa. Käsissä tuntuu vain pieni tärinä.
Kuva: Jyrki Utriainen

Lauantai-illan katveessa pysähdyimme Petroskoin laitamille. Mikon kartta ei tunnistanut hotellin osoitetta. Ei kun soittamaan Ilkalle, jonka paluumatka oli edennyt jo lähelle rajaa. Pyysin Ileltä selkeät maamerkit, missä hotelli sijaitsee. Sain ne, ja lähdin etenemään kärjessä kaupungin halki kohti majapaikkaa. Hotel Peter Shuiskoje shosse 16:ssa oli itselleni uusi tuttavuus. Petroskoissa olen reissanut toistakymmentä vuotta, ja nähnyt kaupungissa suuren mullistuksen. 2000-luvun alkupuolella hotelli tarkoitti lähes yhtä kuin Pohjola tai Karelia. Yö näissä maksoi parikymppiä.
Sitten majapaikkoja ja ravintoloita alkoi ilmestyä ympäri kaupunkia. Nyt yö Peterissä maksoi tuon parikymppiä, ja kalleimmillaan tavallisesta hotellihuoneesta joutuu jo pulittamaan toista sataa euroa yöltä. Jotakin kertoo sekin, että kaupunkiin on ilmestynyt sekä Burger King että McDonalds. Ja Sigma-marketin kylkeen on noussut ostosparatiisi, josta löytyy muun muassa H&M. Peter edustaa kuitenkin vanhoja hyviä aikoja. Jos haluaa yöpyä edullisesti, se onnistuu näissä paikoissa. Hintaan sisältyy vielä aamupalakin: kahvia, leipää ja paistetut kananmunat. Ei paha 20 eurolla?
Pitkän päivän jälkeen jätimme prätkät parkkiin, pikasuihku ja syömään. Paikaksi valikoituu Park Inn –hotellin kivijalassa sijaitseva saksalaistyyppinen ravintola Paulaner Hofbrauhaus. Moottoripyöräilijän iltapalaan kuului alkuun vodkahörpyt, lämmintä leipää, tuhti makkarapannu, litran oluet ja palanpainikkeeksi jekkuryypyt. Toimii!

Kuva: Jyrki Utriainen


Vielä pyörähdys kaupungilla, muun muassa Cafe Kivachissa, missä tapasimme Suomen konsuulaatin työntekijöitä.
Sunnuntai 7.6.2015
Sunnuntai oli kotimatkapäivä. Tie Petroskoista rajalle ja Joensuuhun on nykyään hyvää asfalttitietä, joka alkaa olla ainakin sorateistä pitävälle enskapyöräilijälle jo tylsähkö. Eli tien suhteen ei yllätyksiä. Muuten päivä oli tyypillinen kotiinpaluumatka. Mielenkiintoisen siitä teki se, että oli hitonmoinen puuskittainen tuuli - ja Suomen puolella Mikko sai rakeita niskaansa. Myös puita oli kaatuillut. Meidän piti vähentää letkaan matkavauhtia alkumatkan jälkeen, kun tuntui, etteivät pyörät pysy ajokaistalla. Toinen juttu oli se, että Petroskoi-Pietari-maantiellä on oltava silmät niskassakin. Muutama kovaa ylinopeutta ajanut Audi7 ja Bemari meni todella läheltä ohi, niinsanotusti kyynärpäätä hipoen. Ja liikennemäärähän on tuolla tiellä kova. Eli käykää ihmeessä moottoripyöräilemässä Venäjällä, mutta pitäkää maltti matkassa ja keskittykää ajosuoritukseen, ettei käy niin kuin Ilkalla.
Jykke
Jälkikirjoitus 18.11.2015
Kirjoitan tätä kotona Joensuussa. Solisluu leikattiin Joensuussa. Se ruuvailtiin kasaan titaanikiskon ja kahdeksan ruuvin avulla. Elokuussa ei ollut vielä minkäänlaista luutumista havaittavissa. Nyt solisluu tuntuu jo hyvältä, mutta olkapään tienoon lihakset ovat vieläkin tietyissä liikkeissä kipeitä. Onneksi liikkuvuus on hyvä. Odotan kutsua kuun vaihteessa kontrollikäynnille. Kuvaavat olkapään ja arvioivat, josko solisluu olisi luutunut. Prätkällä olen ajellut nyt loka-marraskuussa yhteensä sellaiset 500 kilometriä. Hyvää asfalttia pitkin, sillä muuta ei vielä olkapää siedä.

11 kommenttia:

  1. Hyvä kertomus teidän reissusta. Ja viellä Ilkan tunnustus kaatumisen syystä.
    Tykkään !

    T Jari Saarinen

    VastaaPoista
  2. Hyvä kertomus teidän reissusta. Ja viellä Ilkan tunnustus kaatumisen syystä.
    Tykkään !

    T Jari Saarinen

    VastaaPoista
  3. Olen tehnyt elämäni ekan mp-reissun Venäjän Karjalaan elokuussa 2015. Matkamme suuntautui 10 pyörän voimin Petroskoihin ja siitä vielä Kontupohjaan. Pysähdyimme matkalla srk:ien vieraina. Sortavala, Läskelä, Pitkäranta. Petroskoissa ja Kontupohjassa matkaamme kuului myös Jumalanpalvelukset. Olimme liikkeellä Gospel Riders-lipun alla. Pois tullessa ajoimme kolmen enskapyöräilijän voimin sorareittiä. Muut menivät suorinta tietä Harrikoillaan ja katupyörillä suorinta asfalttireittiä. Olisi minunkin pitänyt! Enskakerhomme reitille kuului Suojärvi, Loimola, Leppäsyrjä, Värtsilä. Ajelimme myös metsäteitä kaverimme navin varassa. Eksyimme hiukan, koska oli tehty uusia metsäteitä ja navi ei tunnistanut niitä. Mutta pidimme ilmansuuntaana itä-pohjoista, joten löysimme itsemme iltayöstä Värtsilän reuna-alueelta. Sen jo tunnistinkin ja siitä osasin johtaa meidän kolmen koplan Kolmas-kahvilaan. Kylläpä olimme soratieden pölyn peitossa. Totesin oman Honda Crosstourerin olevan turhan yläpainoinen ja iso pyörä huonokuntoisille metsäteille. Olin kaatua pariin kertaan pehmeään, juuri ajettuun soraan. Ilman pohjapanssaria pelkäsin koko ajan pyörän öljypohjan ja pakokäyrien puolesta. Kaverimme BMW 800 GS oli oikean kaliiperin pyörä sinne. Ilman suurempia haavereita selvisimme. Menomatkalla tapahtui kävelyvauhdista BMW LT:n kaato. Soratien ja asfaltin korkea reuna olisi kannattanut ylittää kohtisuoraan ajamalla, ei 45 asteen kulmassa. Onneksi Bimmerissä oli kunnon muovityynyt kaatumisen varalle jo vakiona. Kolmen miehen voimin pyörä nostettiin taas pystyyn. Pienet naarmut muistona. Venäjällä on juuri tuollaista tuon matkan teko kuin tässä blogissa on kerrottu. Siihen ei ole paljoakaan lisääminen. Kun nuo tietyt turvallisuuteen liittyvät tekijät muistaa, niin maa on mitä ihanteellisin mp-matkailuun. Bensa ja kaikki muukin on edullista Suomeen verrattuna. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä ajaa liian kovaa, niin pärjää huonommallakin tielllä. Eikä katsella sivuille. Hyvä retki teillä on ollut.

      Poista
  4. Korjaan tuon ilmansuunnan kirjoituksessani. Menimme kohti länsi-pohjoista, eli luodetta. Ei itä-pohjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, tärkeintä ei ole suunta vaan liike.

      Poista
  5. Toivottavasti saat itsesi ajokuntoon ensi kaudelle! Kiitos näistä tähän astisista, näistä on saanut uskoa omankin reissun suunnitteluun. Sitäpaitsi junamatka Rovaniemeltä Turkuun eteni huomaamatta Kauhavalle asti näitä lukiessa!!! Nyt varmaan loppumatka menee tutustuessa Willimiehen blokiin sekä Yandex- Mapsiin...

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Mukavahan tuo olis, jos sinullakin olisi jotakin sanottavaa!