Road Trip Rossia 2018 - päivä 8 ja 9, Suomeen

Pietari, Pohjolan Venetsia, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Olen asunut kahdesti elämässäni Pietarissa ja nytkin mieli olisi tehnyt jäädä vähän pidemmäksi aikaa. Toisaalta käytettävissäni olevista 14 päivästä oli käytetty jo 10 ja matkaväsymyskin painoi vähän jäsenissä, joten ei muuta kuin pikkuhiljaa kotia kohti. Navigaattorin mukaan Pietarin kehätielle ja valtatie A-121:n alkuun on matkaa keskustaan kuuluvalta ulitsa Pravdilta 26 km ja sen pitäisi taittua noin puolessa tunnissa. Käytännössä ruuhkat huomioiden aikaa saa kulumaan hyvinkin sen tunnin. Mutta kun on päästy kaupungista ulos, ei olekaan muuta kuin oikaista oikea jalka suoraksi - ainakin Nivalla.

Tie säilyi koko matkan tuollaisena kuvassa näkyvän kaltaisena erinomaisena asfalttina. Jossain vaiheessa toki kaistat vähenivät, mutta muuten taso säilyi. Pietarista Sortavalaan ajetaan uutta A-121 valtatietä pitkin. Tie on ollut rakentamisen alla jo vuosia ja sen pitäisi valmistuttuaan vuonna 2021 kulkea Laatokan länsipuolitse Petroskoihin. Valmistuttuaan tie lisää varmasti Laatokan länsipuolista liikennettä ja tuonee myös pietarilaisten datshat Laatokan rannoille. Tai lomakylät. Mistä näitä tietää. Pienet kylät jäävät kuitenkin syrjään ja minunlaiseni matkailijan on etsittävä näkemisensä valtaväylän sivusta. Samalla häipyy myös alueen suomalaisuus näkymättömiin. 

Periaatteessa olisin ihan hyvin ehtinyt tänään jo kotiinkin, mutta ystävälläni Willimiehellä oli Willimiehen jäljillä -blogissaan Metsäpirtissä yksi vähän hankalampi kohde, jonka päätin käydä etsimässä. Niinpä luiskahdin pois valtatieltä ja suuntasin kohti Rautua ja Metsäpirttiä. Tarkoitus oli kuvata Larin Parasken haudalla oleva muistomerkki. Homman piti olla helppo juttu. Sen kun menen kylään ja kysyn, missä se on. Vaan kun kylässä ei ollut minkäänlaista hautausmaata! Ensin paikallinen mies neuvoi minut Metsäpirtin kirkolle. Totesin paikan vääräksi ja muutaman kuvan otettuani palasin äskeiseen kylään. Äskeinen mies oli siirtynyt puolen kilometrin päähän toisen talon pihaan autoaan kiillottamaan. Pysähdyin, ja kun aikamme keskusteltiin, niin kaverilla syttyi lamppu. Näytti kädellään metsään ja totesi, että toki, tuossa kilometrin päässä on hautausmaa, mutta sinne ei tästä mene suoraan tietä. Täytyy kiertää 13 kilometriä Raudun kautta. Ja minä sen kun kiittelin ja suorin itseni matkaan. Paikka oli oikea, Larin Paraske paikallaan.

Tässä vaiheessa päivä oli ehtinyt jo sen verran pitkälle, että päätin viettää vielä yhden yön Venäjällä. Booking.comilla buukkasin itselleni Käkisalmesta Samaja Ladoga -lomakylästä saunallisen mökin. Lähdin ajelemaan kohti Käkisalmea. Valtatie A-121:n remontti on vielä Kiviniemen eli Losevon kohdalta hieman kesken, mutta tämä ei matkantekoa isommin vielä häirinnyt. Sen sijaan Sakkolan eli Gromovon jälkeen ja Pyhäjärven eli Otradnojen kohdalla oli aikamoista rakentelua vielä kesken, sillä pahimmillaan jono seisoi 15-20 minuuttia! Käkisalmeen kuitenkin pääsin. Kävin syömässä paikallisessa pikkuravintolassa. Yleensä käytän melko paljon matkoillani pankkikorttia, mutta Samaja Ladokassa on sen verran olematon nettiyhteys, että parempi varustaa aina käteistä mökin maksuun. Siis pankkiautomaatillakin piti pyörähtää.

Minulla on näillä reissuillani sellainen kohtuullisuus-periaate alkoholin käytön suhteen. Illalla voi ottaa oluen tai pari, tai muutaman snapsin. Ilman isompia juopumisia. Matka ei nimittäin etene, jos täytyy aamulla ajokuntoa odotella. Ja toisaalta pitkinä ajopäivinä on mukavampi olla kaikin puolin kunnossa, jaksaa paremmin. Kun on tällainen sosiaalinen luonne kuten minä, on Venäjällä aina vaarana sotkeentua milloin minkäkin laisiin shashlik-bileisiin, ja niissä juopuu. Siksi tällainen selkeä päätös on paikallaan. Näistä illanistujaiskutsuista on välillä vaikea kieltäytyä, mutta olen kehittynyt aikamoiseksi virtuoosiksi. Kieltäytymisistäkin on monta hyvää muistoa! Toisaalta, olen pitänyt periaatteeni myös sen, että kun kerran lomalla ollaan, niin joka reissulla on yksi perskännikin otettava. Paras perskännimuisto on muuten 2016 Vienan matkaltani, mutta se onkin jo oma tarinansa. Soitin ystävälleni Nikolaille ja kutsuin hänet saunomaan lomakylään. Seuraavaksi kävin hakemassa shashlikki-lihat ja saunajuomaa. Siinähän se ilta meni kauniin Laatokan rannalla grillaillessa, saunoessa ja juopotellessa. Vähän tuli maailmakin paremmaksi.

Iän myötä sitä oppii näköjään tuntemaan omat rajansa, sillä yhdeksäs päivä valkeni kauniin aurinkoisena ilman fyysisiä oireita edellisen illan saunomisesta. Rauhallisen liikkeellelähdön johdosta matka kohti Koti-Suomea alkoi vasta vähän ennen puoltapäivää. Eipähän siinä mitään kiirettä ollutkaan. Tie jatkui hyväkuntoisena. Uuden tien rakentaminen on  menossa Lahdenpohjaa ennen sijaitsevassa Ihalassa. Sekään ei käytännössä matkantekoa hidastanut ja pian olinkin

Sortavalassa. Tarkoitukseni oli käydä ostamassa joitakin varaosia kotiin vietäväksi, mutta niitä oli tullut matkan varrella jo osteltua niin paljon, että jätin koko ajatuksen pois mielestäni. Ei muuta kuin suoraan rajalle. Yli ja kotiin. Matka oli tehty.

Laatokan lahdelmat ovat kauniita Käkisalmen ja Sortavalan välillä

Matkaa kertyi kahdeksantena päivänä noin 240 km, yhteensä 3047 km. Bensaa tankkasin 0 litraa, yhteensä 388 litraa. Rahana 4506 ruplaa eli 60,90 euroa, yhteensä 16004 ruplaa ja 216 euroa. Majoitus maksoi tänään 2000 ruplaa eli pyöreästi 27 euroa, yhteensä 5800 ruplaa ja 78 euroa. Kokonaiskustannukset ilman ruokaa ja juomisia 294 euroa. Autoa ei tänään tarvinnut korjata. Yhteensä siihen on mennyt 53040 ruplaa eli noin 716 euroa. 

Kartta kahdeksantena päivänä kuljetusta matkasta löytyy tästä linkistä

Viimeiselle päivälle jäi kulkemista 270 km eli yhteensä matkaa kertyi 3317 km. Bensaa tankkasin kotimatkalla 53 litraa, yhteensä 441 litraa. Näyttäisi tekevän keskikulutuksena 13,3 l/100 km. Aikamoinen bensasyöppö tuo Niva, mutta olihan menokin välillä aika hurjaa ja laskelma varsin suuntaa antava. Rahana viimeisen päivän bensat tekivät 2140 ruplaa eli 28,90 euroa, koko reissulla bensaan paloi yhteensä 18144 ruplaa ja 245 euroa. Majoituksesta selvisin yhteensä 5800 ruplalla eli 78 eurolla. Jos en olisi yöpynyt niin paljoa kavereiden luona, olisi majoituskulut jotakuinkin tuplaantuneet. Näin ollen kokonaiskustannukset ilman ruokaa ja juomisia jäivät 323 euroon. Auton korjaus matkan varrella aiheutti 53040 ruplan eli noin 716 euron ylimääräisen lisäkulun.  Kun kotona tiliotteelta katsoin matkan aikaiset kulut, niin ilman auton korjauksia rahaa paloi autoremontit pois lukien 608 euroa eli vajaa 70 euroa per päivä. Että tällaista on reissaaminen Venäjällä. Halpaa, mutta aina kannattaa budjettia suunnitellessa pitää tonnin parin vara, että pääsee pois. Ja että saa auton myös pois. 

Viimeisen päivän reitti löytyy täältä.

Ja encorena tulee vielä video siitä, kun Svetlana ja Leena syövät ruotsalaista hapansilakkaa. Pitää vain tekstitys tehdä ensiksi.