Matkaa Himolasta Sukkajärvelle on vajaa 40 kilometriä, jonka pitäisi navigaattorin mukaan taittua vajaassa tunnissa. Siis ihan hyvää soratietä. Henkilöautolla ja muulla kuin enduroprätkällä ajellessa pitää vain noudattaa suurta varovaisuutta, sillä kulkimen särkemiseen otollisia paikkoja on ja ne tulevat esiin yllättäen. Nivalla ja enskapyörällä ei ongelmia ole. Toki se pakoputki vain kilkatti! Maisemat olivat tien varrella enimmäkseen ruskaan laskeutuvaa pusikkoa, suota ja paikoitellen jotain vesistöäkin vilahteli. Niin ja tietysti ratapenkkaa! Tie kulkee aika pitkälti samoilla seuduilla kuin Suojärvi-Jyskyjärvi rautatie. Ja kyllä siihen matkaan tuo lähes tunti meni. Tuntuipa mukavalta saada reilun tunnin odottelun jälkeen Sukkajärven kyläkaupasta lämpimiä piiraita ja vettä. Kahvi kuului osastoon kaukaiset unikuvat.
Vähän aikaa pyörin Sukkajärvellä, johon itse asiassa edellinen pysähdyspaikka Himolakin kuuluu. Taajamassa on noin 1400 asukasta, joista karjalaisia tai suomalaisia viitisen prosenttia. Myös Sukkajärvi on syntynyt suurten metsätyömaiden ansiosta. Nykyään paikkakunnalla toimii pienimuotoista puunjalostusta ja veturivarikko. Kauppoja ja muuta jokapäiväiseen elämään liittyviä instituutioita paikkakunnalla näyttäisi olevan melkoisen paljon. Muun muassa pankkiautomaatti ja hotelli Goristyy Pereulokilla, puh. +7 800 222-88-58. Kuitenkin kylän keskusaukiolla vallitsee jotenkin epätodellinen, elokuvamainen tunnelma. Meillä kaikilla on omat omituisuutemme ja harrastuksemme. Minun omituisuus on, että kerään venäläisiä postitoimistoja. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun kuulin, että Venäjällä etäisyydet paikkakuntien välillä mitataan virallisesti aina postitoimistojen eteen. Kun minä sitten kiertelen ympäriinsä, käyn aina ottamassa kuvan itsestäni ko. paikkakunnan nollapisteessä eli postitoimiston edessä. Tästä on se ilo, että kun etsii postia, niin samalla tulee nähtyä vähän laajemmin kylää tai kaupunkia. Näin myös Sukkajärvellä.
Otettuani postikuvat, söin kaupasta ostamani lämpimät piiraat ja ryyppäsin vettä päälle. Mujejärvi, I'm coming! Matkaa edessä 130 kilometriä ja kolme tuntia.
Sukkajärven jälkeen alkoi pikkuhiljaa tie parantua. Tuossa videolla tulee jotakuinkin tärkeimmät asiat tien kunnosta selitettyä. Eli lyhyesti: hyvä tie, mutta ole hereillä. Huonoista kohdista ei etukäteen varoitella. Aikalailla tasaista pusikko-suo -maisemavaihtelua koko matkan. Ainoa ilon pilkahduksen toi Voloman kylä, jossa oli yllättäen melko iso saha. Venäjän Etelä-Karjalassa on se ongelma, että kun sahat vievät kaiken tuotannon ulkomaille, pitää paikallisten yksityisihmisten ostaa sahatavaransa kalliilla Pietarin isoista puutavaraliikkeistä. Mikä lienee täällä tilanne. Ainakin maantie sahan kohdalla oli rekkojen veteläksi tallaama. Mutta eteenpäin. Ilman isompia ihmettelyjä saavuin navigaattorin ennakkoon ilmoittaman kolmen tunnin ajelun jälkeen Mujejärvelle.
Löytyihän se ruokapaikka. Jotakuinkin kordinaattien osoittamassa pisteessä on tiilirakennus, joka kätkee sisäänsä tyypillisen venäläisen pikkukylän ravintolan. (63.965189, 31.998783) Ruoka oli ihan syötävää ja se riitti minulle. Nälkä siirtyi. Siinä ruokailun lomassa ehdin jututtamaan henkilökuntaakin. Mujejärvi kuului Tarton rauhaan saakka Suomeen ja vanha kylä tuli sotien aikan tuhottua. Uusi kylä, tai kuten virallinen termi kuuluu, kaupunkimainen taajama on perustettu 1963 ja siellä on nykyään reilu 3000 asukasta. Jotenkin nämä venäläiset kylät ovat kokoonsa nähden paljon vilkkaamman ja isomman oloisia kuin suomalaiset kokoluokkaserkkunsa. Paikkakunnan talous pyörii edelleen metsänhakkuiden ympärillä ja valtaosa hakatusta puusta menee vientiin. Joitakin sepelilouhoksia on myös alueella. Aina kun puhutaan näistä sepelilouhoksista, on huomattava, että Venäjällä peruskallio on näkyvillä oikeastaan Vienanmeri-Ääninen-Pietari -linjan länsipuolella. Linjalta itään päin mennessä peruskallio on 30-40 metriä paksun maakerroksen alla. Niinpä Karjalastakin viedään sepeliä ja raakakiveä varsin kauaskin Venäjälle. Muun muassa Sotsin olympialaisten teiden pohjalle vietiin kiviaines Karjalasta! Tankkaus ja Mujejärven oli aika jäädä taakse. Päivä alkoi kääntyä lopulleen ja Kostamukseen oli vielä matkaa.
Tie Mujejärveltä eteenpäin oli vaihtelevaa rynkytystä, mutta kaikkeen tottuu. Niin rynkytykseen kuin autosta kuuluviin epämääräisiin ääniin. Vanha auto, koliseehan se. Lietmajärven kohdalla nollapisteharrastukseni osoitti jälleen voimansa. Kylä on noin kilometrin kaksi tieltä sivussa, mutta kun kerran näin etäällä ollaan ja näin läheltä ajoin, niin päätin käydä bongaamassa kylän postitoimiston. Tuli samalla nähtyä kyläkin. Samanlainen kuin moni muukin - elokuvanomainen. Ja vilkas, vaikkei asukkaita ole kuin reilu 2000. Välillä näissä kylissä käydessäni ihmettelen, että millä ihmeellä nämä ihmiset elävät, missä käyvät töissä! Lietmajärven kohdalla Wikipedia kertoo seuraavaa: "Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat rautatieliikenne ja erilaiset julkiset palvelut. Metsäteollisuutta edustaa Lietmajärven puunhankintayhtiö. Kaivannaisista hyödynnetään rakennuskiveä, hiekkaa ja soraa. Maatalouden merkitys on vähäinen. 32 % työvoimasta työskentelee kunnan ulkopuolella ja 42 % työikäisistä ei käy ansiotöissä." No, jotain tuon suuntaista olen ounastellutkin. Nopea kiertoajelu kylällä ja sitten kohti Kostamusta, joka oli päivän päätepiste.
Lietmajärveltä oli enää lyhyt matka Kostamus - Kotskoma -tielle, joka oli kunnoltaan ihan kohtuullista asfalttia. Pinta oli ehjä ja paikkaamaton, mutta routa oli nostellut ja laskeskellut tietä, joten meno oli aallokkoisen tuntuista. Ja ne ylimääräiset äänetkin katosivat. Ainoastaan renkaat välillä tuntuivat täristävän, mutta kun sopivasti kaasulla passaili, niin aina löytyi tasainen meno. Matkan varrella tapasin retken ensimmäisen suomalaisen. Rovaniemeläinen liikemies oli lepuuttamassa Mersunsa hajonneita ilmajousia. Vähän aikaa juteltiin. Olisi ollut illalla Kostamuksessa syntymäpäiväbileet tarjolla, mutta kieltäydyin. Sen verran alkoi jo päivän pituus painamaan, että illallinen vanhan tutun luona ja aikainen selvinpäin nukkumaan meno tuntui paljon houkuttelevammalta. Illan suussa saavuin Kostamukseen ja majoittauduin monilta aikaisemmilta retkiltä tuttuun Regata -mökkikylään. Oma mökki 2400 ruplaa eli 32 euroa sisältäen aamupalan, joka tosin jäi syömättä. Kävin suihkussa ja käytin auton pesussa, molemmat aloimme olla sen verran likaisia, että suihku oli molemmille paikallaan. Seuraava päivä tulisi olemaan todellinen rautapersepäivä, joten kävin ostamassa aamupalan kaupasta. Mökkikylä heräisi aamulla vasta kolme tuntia lähtöni jälkeen. Illalla pöyrähdin vanhan tutun luona syömässä ja vaihtamassa kuulumisia. Oli pahoillaan, kun en voinut ottaa votkaa! Hyvänä syynä kelpasi, että pitää mennä vielä illalla autolla mökkikylään. Olin hyvilläni, etten ollut varannut kaverin lähellä sijaitsevasta hotellista huonetta. Pääsin nukkumaan jo ennen klo 23.
Matkaa kertyi tänään 323 km, yhteensä 733 km. Bensaa tuli tankattua 59 litraa, yhteensä 133 litraa. Rahaa paloi bensaan 2349 ruplaa eli 33 euroa, yhteensä 5390 ruplaa ja 74 euroa. Majoitus maksoi tuon 2400 ruplaa eli 32 euroa, yhteensä 3100 ruplaa ja 42euroa. Kokonaiskustannukset ilman ruokaa ja juomisia 116 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavahan tuo olis, jos sinullakin olisi jotakin sanottavaa!