Road Trip Rossia 2018 - päivä 4, via Dolorosa Vologdaan

Neljäs päivä valkeni kirkkaan aurinkoisena eikä niin kovin kylmänä. Plussalla oltiin. Pakkasin tavarani autoon ja lukitsin hotellin ovet illalla omistajalta saamieni ohjeiden mukaan. Itse hän oli lähetynyt aiemmin aamulla töihin. Hotelli oli sellainen muutaman huoneen viritelmä isossa omakotitalossa, joten ei ollut sitten aamupalaakaan tarjolla. Ennen aamupalan metsästystä kävin kuitenkin etsimässä kaupungin nollapisteen eli paikallisen postin. Taas oli bongattu yksi postin ovi enemmän. Harrastus se on tämäkin. Postin löydettyäni lähdin tankkaamaan ja aamupalaa etsimään.

Kargopol on ikivanha kaupunki, jota määrittävät  kirkot. Kaupunki on ollut olemassa 1000-luvulta alkaen. Se on ollut tärkeä suolakaupan keskus Arkangelin ja Moskovan välisellä kauppareitillä. Kaupungissa toimi 25 merkittävää kauppiassukua, joista jokainen halusi rakentaa oman kirkkonsa. Niinpä kirkkoja oli paikkakunnan loiston päivinä 25 kappaletta. Neuvostoliiton hajoamisen aikaan niistä oli jäljellä 16 kappaletta. Vaikka kirkot ovat määritelty kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi kohteiksi ja niitä restauroidaan koko ajan, on viisi ehtinyt tuhoutua. Eli nykyään 10 000 asukkaan kaupungissa on 11 kirkkoa. Myös muita kauppiassukujen rakentamia hienoja kivitaloja on säilynyt nykypäivään. Paljon muuta nähtävää en kylästä ole löytänyt.

Bensa-asema löytyi vanhasta tutusta paikasta osoitteesta Semjonkovskaja ulitsa 89 (Семёнковская улица 89). Samasta paikasta löytyi myös aamupala. Tuplahampurilainen, pullo vettä ja iso kaputsino.  Olen tarinassani käyttänyt koko ajan käsitettä bensa-asema, en huoltoasemaa. Venäjällä kyseiset laitokset ovat aina olleet Suomeakin tarkemmin pelkkiä liikennepolttoaineiden myyntipisteitä. Huoltoa on sitten etsittävä aivan eri paikoista. Samoin suomalaiselle saattaa kahvi tuottaa ongelmia. Kahvia saa yleensä bensa-asemien automaateista. Amerikano, cappuccino, latte, espresso, maitokahvi, missä kuumaa maitoa. Jos on suomalaiseen kahviin maidon kanssa oikein tottunut, ei noista oikein mikään satu kohdalleen. Minä olen ratkaissut asian siten, että ostan ihan tavallisesta ruokakaupasta maitopullon, josta saan sitten kaataa tupla-amerikanon sekaan. Näin pääsen lähimmäs suomalaista kahvia. Siinä samalla aloin paikallisilta kysellä Vologdaan johtavista reiteistä.

Myös Okruznaja ulitsa 15:n bensiksen väki kertoi, ettei lyhin tie ole paras tie

Niiden muutaman aamulla ajetun kilometrin perusteella olin melkoisen varma, että joku kohta autossa vaatii korjaamista. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Njandoman ja Dolmatovon kautta Vologdaan, jossa tarkoitus oli levätä päivä turistinähtävyyksiin tutustuen. Missään tapauksessa en halunnut jäädä johonkin Kargopolin kaltaiseen tuppukylään päiväksi huoltohommiin. Eli jos olisin nyt jäänyt Kargopoliin, aikatauluni ei olisi enää sallinut pysähdystä matkani pääkohteessa Vologdassa. Joten nyt piti löytää se lyhin tie Vologdaan. Kuten jo aiemmissa tarinoissa olen kertonut, Yandex maps on paras karttasovellus Venäjällä. Se vaan ei toimi puhelimen selaimessa vaan vaatii asentamaan oman aplikaation. Ja tätä en ole viitsinyt tehdä, koska onhan minulla jo Here ja Google maps! Ja molemmat neuvovat ajamaan tien R-1 (ven. Р-1) kautta - 366 km ja 5 tuntia 21 minuuttia. Olin kuitenkin ajanut tuon reitin moottoripyörällä vuonna 2012 enkä tinkimättä ostanut ehdotusta. Kaikki paikalliset vahvistivat epäilyni oikeaksi. Tie on ajettavissa ainoastaan Arkangelin ja Vologdan alueiden rajalle.  Tietokoneen satelliittikuvassa näkyy selvästi, että oikeassa olivat. Uskoin selityksen ja lähdin kohti Njandomaa.

Tie Kargopolista kohti Njandomaa oli melkolailla yksitoikkoista vaihtelevakuntoista asfalttia pusikoiden keskellä. Toki joitakin kyliä matkan varrelle sattui ja niissä alkoi näkyä, että ollaan melkoisen syvällä Venäjällä. Maisemat poikkesivat selkeästi Karjalan kunnaista. Joet olivat syvälle maahan kaivautuneissa uomissa. Ja sitten toisaalta ääretön avaruus mäkien päältä nähtynä. Kylät olivat sinänsä samanlaisia harmaita kunnostusta odottavia rakennelmia kuin kaikki muutkin, mutta jotenkin tuli sellainen tuntuma, että täällä harrastetaan maanviljelystä enemmän kuin esimerkiksi Karjalassa ja Leningradin alueella. Tiedä sitten, miten oikeaan osuin arvioissani. Noin 80 kilometrin matka Njandomaan taittui noin puolessatoista tunnissa. Matkakaverikseni sain vielä kymmenen kilometriä ennen kaupunkiin saapumistani 8-luokkalaisen liftaripojan, joka oli menossa sukulaisten luo kyläilemään. Ja koko ajan joku piti outoa rahinaa tai rallatusta autossa. Lujaa laatua Lada - eiköhän tällä Vologdaan päästä. Njandomasta ei ole Konoshan kautta Vologdaan enää kuin 350 km ja Googlen mukaan 5 tuntia 38 minuuttia, Yandexin mukaan ehkä vähän enemmän.

Njandomassa oli nätisti entisöity Volga 

Njandoma oli jännä tuttavuus. Se vaikutti jotenkin isolta paikkakunnalta, mutta minä näin vain pienen kyläpahasen. Jälkeenpäin karttaa tutkiessani havaitsin tien ohittavan kaupungin aivan sen pohjoislaitaa pitkin. Useimmiten venäläisissä pikkukaupungeissa päätie kulkee vielä suoraan kaupungin läpi. Tästä tottumuksesta syntyi tämä ristiriitainen tunnelma. Njandoma on itse asiassa yli 20 000 asukkaan rautatiekaupunki. Ihmekös tuo, jos vaikutti kyläpahaista vilkkaammalta. Ja jälleen paikalliset kertoivat minulle, että suorin tie ei ole välttämättä nopein. Nyt kuitenkin perusteet olivat toiset kuin Kargopolissa. On kuulemma soratietä suurin osa matkasta. No, minullehan tuo olisi käynyt, mutta voimansiirron äänet saivat minut luopumaan reitistä. Dolmatovon kautta on kuulemma nopeinta mennä, koko matka hyvää asfalttia. Sinne siis - jälleen 459 kilometriä ja 5 tuntia 31 minuuttia matkaa jäljellä.

Njandoma jäi taa matka jatkui totuttuun tapaan kohti Dolmatovoa. 130 kilometrin matka luiskahti voimansiirron ääniä tarkkaillessa nopeasti - vajaassa kahdessa tunnissa. Tie oli vaihtelevalaatuista asfalttia ja tienvarret keltaista pusikkoa enimmäkseen. Jokunen pikkukylä aina silloin tällöin. No, jäipähän aikaa pistää omia ajatuksia järjestykseen. Se onkin usein näiden yksin tehtyjen matkojen parasta antia. Dolmatovo on muutaman sadan asukkaan kylä parin kilometrin päässä Moskova-Arkangel -valtiestä M-8. En pysähtynyt nähtävyyksiä etsimään, postitoimisto sen sijaan piti käydä kuvaamassa. Ja vielä kerran tarkistin reittisuunnitelmaani paikallisilta. Nyt sai kurvata kohti Vologdaa.

Ja mikäs oli kurvatessa, kun kahdenkilometrin jälkeen tie kääntyi etelään. Olin saapunut valtatielle M-8. Valtatie ja tien laatu sen mukaisesti loistava. Tuossa Kargopolin ja Dolmatovon välisellä matkalla jonkin verran pahentunut mekkala voimansiirrossa väheni tien parantuessa. Mutta pakko se on tutkia Vologdassa ihan kunnolla. Nyt kuitenkin mennä losoteltiin iloisesti ilman murheita kohti etelää. Tai parikymmentä kilometriä. Sitten kuului yht'äkkiä auton alta  yhdeksän kympin vauhdissa PAM! KOLINKOLIN! Ja kumin palama haisi nenässä. Kyllä pysähtyi Niva nopeasti. Ja Ilkalla taisi pumppu jättää pari lyöntiä väliin, kun säikäytti. Onneksi ei ollut mitään kaiteita sillä kohtaa. Ei muuta kuin auton alle selälleen tilannetta tarkistamaan. Diagnoosi oli hyvin nopeasti tehty. Jakolaatikon toinen kiinnitystappi oli katkennut, ja laatikko putoamaisillaan tielle. Kumin palamisen haju tuli siitä, että vaihdelaatikon ja jakolaatikon välissä olevan tumppikardaanin tärinänvaimenninkumi otti pyöriessään kiinni alustaan, kun jakolaatikon kiinnitys petti. Hetken aikaa siinä raavin korvallista, että voi helvetti! Täällä keskellä ei mitään metsän ympäröimänä. Matkan kauimmaisessa pisteessä piti sitten sattua. Nopeasti positiivisuus kuitenkin valtasi mielen. Mukanani on aina kuormaliinoja. Eihän tässä muu auta kuin sitoa jakolaatikko liinoilla paikoilleen. Tuumasta toimeen ja laatikko paikoilleen. Matka jatkui. Varovasti liikkeelle. Kolmea neljää kymppiä varovasti eteenpäin koko ajan kuunnellen. Hätävilkut päällä. Pari kilometriä mentiin näin, kunnes taas kuuluivat nuo tutut äänet. PAM! KOLINKOLIN! Liina oli jäänyt yhdestä kohtaa liian lähelle pakoputkea ja sulanut poikki. Uusi, parempi sidonta ja nyt alkoi homma toimia. 50-60 km/h nopeudella liikkeelle. Ja pikaremontti osoittautui onnistuneeksi, sillä näin nilkutellen pääsin noin 50 kilometrin päässä olevaan Velskiin. Ja tuurillaan suoraan lähes 25000 asukkaan kaupungin Lada keskus -varaosakauppaan. Kello oli lauantaina noin klo 17.

Varaosakaupan myyjä ilmoitti, että kyllähän laatikko löytyy. Hyvä. Ensimmäinen vaihe selvitetty. Vaan kun ei yhtään huvittaisi ryhtyä piharemonttina siinä parkkipaikalla vaihtamaan, olisiko neuvoa paikkaa, missä vaihtaisivat. Yksi puhelinsoitto, ja paikalle singahti kolmen nuoren miehen porukka. Autonasentajia kuulemma kaikki, mutta kun pajat ovat pikkukaupungissa jo tähän aikaan kiinni. Ja alkaa hirmuinen säätäminen, miten vian eli laatikon voisi korjata. Vihdoin uskoivat, että toimimme nopeimman vaihtoehdon mukaan eli vaihdamme ilman nikotteluja uuden laatikon vanhan tilalle. Ei muuta kuin ostamaan uusi laatikko ja öljyä sun muita pikkuhilkkeitä. Laatikon kiinnityspuslatkin olivat rytäkässä pettäneet. Ja sitten poikien perässä päällysmiehenä toimineen Ivanin isän datsan pihalle viiden kilometrin päähän keskustasta. Piha oli jo täynnä remontoitavaa tekniikkaa. Osa maalla osa lumella kulkevia. Olin siis  luotettavissa käsissä.

 

Reilu tunti, ja laatikko oli vaihdettu. Pojat selvästi osasivat homman ja heillä oli ihan asiallisen näköiset työkalut. Kertoivat myös aiemmin turisteja auttaneensa. Tämä valitettavasti näkyi myös hinnassa, 5000 ruplaa eli pyöreästi 70 euroa on jotakuinkin Suomen hinta hommalle. No, kuten pojille sanoinkin, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin maksaa pyydetty hinta. Pohjimmiltani olin hyvilläni, että olin remontin ajan istunut sisällä datsassa Ivanin isäukon kanssa teetä juoden tarinoiden vanhoista ajoista. Mies oli viisi vuotta minua vanhempi eläkkeellä oleva rekkakuski ja fyysisesti ihan loppu! Onni on olla suomalainen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ehdin jo tuumailla. Ei vaan ollut. Nimittäin, kun teimme koeajon, havaitsimme ilmeisesti vaihdelaatikon pitävän aika helvetillistä rahinaa ja rallatusta. Ihan selvästi vaihdelaatikon päätylaakeri rikki, oli yhteinen diagnoosimme. Pojat selittivät, että Velskin kaltaisessa pienessä kaupungissa sunnuntaina ovat kaupat ja pajat kiinni. Sen sijaan 260 kilometrin päässä sijaitsevassa määränpäässäni Vologdassa liikkeet olisivat avoinna sunnuntainakin. Hetkeäkään epäröimättä lähdin kitkuttelemaan kohti Vologdaa noin 18.30. Rallatus oli aikamoinen ja ilta alkoi pimenemään. Alkoi yksi elämäni pisimmistä automatkoista.

Tie Velskistä Vologdaan oli edelleen jo aiemmin tuttua valtatietä M-8 ja tien laatu sen mukaisesti hyvä. Siitä ei sitten tämän enempää. Ongelmia tuottivat ylämäet. Nimittäin, kun sopivasti kaasulla passaili, laatikon meteli kesti jotakuinkin inhimillisenä. Sen sijaan ylämäessä, kun olisi pitänyt vedättää kunnolla, meteli yltyi järkyttäväksi. Niinpä sitten ylämäkiin mentiin parhaimmoillaan vain 20 km/nopeudella. Ja lällärillä huutelin rekkakuskeille, että sori vaan pojat. Minä täällä punaisella Nivalla jumitan työpäiväänne, kun en nopeammin uskalla. Pimeä tuli ja maisemienkin katselu jäi jo pois. Vain jännitys jäi. Kilometrin kilometrin perään Vologda lähestyi. Puolen yön aikaan saavuin Vologdaan ja voin huokaista helpotuksesta. Huomenna sitten korjaamolle. Lada on lujaa laatua!

Matkaa kertyi tänään 570 km, yhteensä 2147 km. Bensaa tuli tankattua 56 litraa, yhteensä 280 litraa. Rahaa paloi bensaan 2309 ruplaa eli 31 euroa, yhteensä 11498 ruplaa ja 155 euroa. Majoitus maksoi tänään 0 ruplaa eli pyöreästi 0 euroa, yhteensä 3800 ruplaa ja 51 euroa. Kokonaiskustannukset ilman ruokaa ja juomisia 206 euroa. Ja ylimääräiseen auton korjaamiseen meni noin 21000 ruplaa eli 284 euroa. 

Kun klikkaat tästä linkistä, näet tänään kuljetun matkareitin.